Myyjäksi

Mitä myymme?

  • Laadukkaita vaatteita ja asusteita.
  • Naisten ja miesten vaatteita  sekä asusteita. Lastenvaatteita keskitymme juhlapukeutumiseen.
  • Ajankohtaisia ja hyväkuntoisia. Jos tuotteissa on pieniä vikoja (tahroja, reikiä), niistä tulee mainita tuotelapussa – uudella omistajalla voi olla taitoja saada vaate kuntoon!
  • Meillä myydään vain tuotteita, joiden myyjä ajattelee tuovan iloa seuraavalle käyttäjälle.
  • Laatu ratkaisee, ei merkki. Hyviä materiaaleja ovat luonnonkuidut esim. pellava, puuvilla, villa, silkki ja viskoosi. Parhaiten meillä liikkuvat laadukasta materiaalia oleva vaatteet ja asusteet. 
  • Vaatteen edelleenmyyntihinta on hyvä, kun ostaa jo lähtökohtaisesti laadukkaita ja ajattomia vaatteita. Esimerkiksi kotimaisten brändien vaatteilla on hyvä jälleenmyyntiarvo.
  • Pyrimme pitämään valikoiman erittäin laadukkaana ja monipuolisena  Emme ota myyntiin mm. piraattituotteita, alusvaatteita tai käytettyjä uima-asuja.
  • Jos yhtään epäröit omien myyntituotteidesi sopivuutta valikoimaamme, varmistathan asian ennen myyntiin asettamista.

Hinnasto

Myyntijakso maksetaan ennen myyntiajan alkamista. Myyntiajan hinta määräytyy sen mukaan, kuinka monta tuotetta tuot myyntiin. Jos esimerkiksi tuot vain muutaman tuotteen (1-10), niin myyntijaksosi maksaa 25€ kahdelta viikolta. Yli 30 tuotteen määriä emme ota myyntiin.

1-10 tuotetta | 2 viikkoa: 25€
11-20 tuotetta | 2 viikkoa: 35€
21-30 tuotetta | 2 viikkoa: 40€

AARRE (1 tuote) | 4 viikkoa: 5€

Myyntijakson hinnan lisäksi veloitamme 15% (AARRE 40%) provision toteutuneesta myynnistä. Myyntiaika on aina esim. maanantaista maanantaihin, perjantaista perjantaihin tai vastaavasti.

Ennen myyntiä

  • Ota meihin yhteyttä puhelimella, sähköpostilla tai tule käymään.
  • Saat halutessasi second hand -hintalaput tiedostona sähköpostitse, jolloin voit tulostaa ja täyttää ne kotona selkeällä käsialalla. Voit myös ostaa tulostetut laput myymälästämme (0,5€ / 16 kpl:n arkki) ja täyttää ne kaupalla. Asiakasnumeron saat maksaessasi myyntipaikan.
  • Hinnoitteluavusta veloitamme 1€/ tuote. Hinnoitteluun suuntaa voit saada myös seuraamalla @ecolocalmarket-instatilin storyja tai muita nettikirpputoreja
  • Kiinnitä tuote-/hintalaput vaatteisiin hyvin esim. hakaneulalla, kenkiin esim. teipillä. Hakaneuloja saat kaupalta lainaan. Älä niittaa hintalappuja tuoteisiin.
  • Ota mukaasi tilinumero, jolle tilitämme myynnit.
  • Tee itsellesi lista tai ota kuva tuotteista joita tuot myyntiin. Tämä helpottaa myymättömien vaatteiden noutoa, kun lista vaatteista ei ole vain muistin varassa. Voimme kokemuksesta sanoa, että omat tuotteensa unohtaa todella helposti. Myymälässä ei ole omia rekkejä vaan tuotteet on lajiteltu esille lajeittain, materiaaleittain, merkin perusteella yms.
  • Myyntipaikkamaksu maksetaan ennen jakson alkua.
  • Henkilökunta laittaa tuomasi vaatteet esille Ecolocal Marketin omia henkareita sekä muuta esillepanoon liittyvää rekvisiittaa käyttäen.
  • Mainitsethan meille tuotteiden tuonnin yhteydessä, jos joukossa on arvokkaita tuotteita, niin katsomme niille sopivat paikat.
  • Voit edistää myyntiäsi ottamalla itse hyviä kuvia myyntituotteistasi ja lataamalla ne omalle Instagram-tilillesi tuotetietoineen. Kun tägäät @ecolocalmarket:in julkaisuusi, me repostaamme sen mielellämme omalle tillemme.

Myynnin aikana

Ecolocal henkilökunta pitää huolta second hand –kaupan siisteydestä ja järjestyksestä, joten sinun ei tarvitse tulla käymään myynnin aikana kaupalla ellet halua. Teemme myös myynti- ja markkinointityötä kaupalla sekä somessa.

Myyntiajan päättyminen

Tule hakemaan myymättömät vaatteesi viimeisenä myyntipäivänä viimeistään klo 17 tai heti seuraavana päivänä alkupäivästä. Sinun tulee itse kerätä tuotteesi myymälästä. Jos tuotteita jää vahingossa myymälään, otamme sinuun yhteyttä – käymme itse läpi valikoimaa säännöllisesti.

Jos myyntiajanjaksollesi osuu yleisiä vapaapäiviä ja Ecolocal Market on kiinni, myyntiaikasi pidentyy korvaavien päivien verran. Jokaisesta extramyyntipäivästä (jos et ole ajoissa hakenut myymättömiä vaatteita), veloitamme 5€/alkava päivä. Hakematta jääneet tuotteet jäävät 2 viikon jälkeen Ecolocal Marketin omistukseen ellei toisin ole sovittu.

Myyntitulot tilitämme sinulle myyntiajan päätyttyä muutaman päivän sisällä pankkitilillesi. Summasta vähennämme 15 % myyntiprovision. 

AARRE

Ostamalla AARRE-myyntipaikan voit tuoda myyntiin yhden (1) tuotteen, jonka uudelleenmyyntihinta olisi yli 50e.

Tuotteen pitää olla laadukas ja hyvä ja se voi olla lasten, naisten tai miesten vaate tai asuste (korut, laukut, hatut, kengät, vyöt, ym).

Tämä vaihtoehto on erityisen sopiva, jos sinulta löytyy jokin erityinen aarre (vintageaarteita, kallis laukku, koru ym.) tai haastavampi tuote, esim. vanhojentanssimekot, häämekot, miesten puvut jne. Myytäviä tuotteita valitessa kannattaa huomioida sesonki - talvella liikkuvat hyvin neuleet ja talvitakit, kun taas kesällä esim. pellavavaatteet ovat kovin suosittuja. Emme ota myyntiin alusvaatteita tai uima-asuja.

Myyntijakso on 4 viikkoa. AARRE-tuotteen myyntipalkkio jakautuu 60% / 40%, eli asiakas saa 60% myyntihinnasta. AARRE-tuotteiden hinnoittelu mietitään aina työntekijöiden kanssa yhdessä.

AARRE-tuotteet laitamme myös nettikauppaan myyntiin!

Huom!

Kauppapaikan vuokrannut vastaa itse omista tuotteistaan, eikä Ecolocal Market ole siten velvollinen korvaamaan esimerkiksi hävinneitä tai rikkoutuneita tuotteita. Ecolocal Market ei vastaa tuotteiden tuhoutumisesta meistä riippumattomista syistä, kuten murron, tulipalon tai esim. vesivahingon sattuessa.

Käytössä oleva vaate on aina vastuullisin vaate. Teet siis hyvän päätöksen, kun laitat tarpeettomat vaatteesi kiertoon. Me teemme kaikkemme, että myynnistäsi tulee hyvä ja laatuvaatteiden kierrättäminen on mahdollisimman kivaa ja helppoa!

Voit aina ottaa yhteyttä ja kysyä lisää:

  • info@ecolocalmarket.fi
  • puh 045 7832 5313